Muuttoilmoitus

Huomioithan, että sivulla löytyvä lomake lähettää tiedot vain isännöitsijälle. Muistathan myös tehdä erillisen muuttoilmoituksen Väestörekisteriin ja postiin!

Muuttoilmoitus tulee lain mukaan tehdä aina muuttaessa pysyvästi asunnosta toiseen tai kun tilapäinen oleskelu toisessa osoitteessa kestää yli kolme kuukautta. Ilmoituksen voi tehdä aikaisintaan kuukautta ennen muuttopäivää. Sen tulee kuitenkin olla digi- ja väestötietovirastossa viimeistään viikon kuluttua muutosta.
Muuttoilmoituksen saavuttua, huoltoyhtiö merkitsee asunnon haltijan nimet postiluukkuun ja asuntojen nimitaululle.

Muuttoilmoituksen voi tehdä helpoimmin postin sähköisessä asiointipalvelussa osoitteessa www.posti.fi/muuttoilmoitus 

Verkkopankkitunnusten, henkilökortin tai Postin käyttäjätunnuksen avulla. Muuttoilmoituksen voi tehdä myös postista tai digi- ja väestötietovirastosta noudettavalla lomakkeella. Digi- ja väestötietovirastoon tehty muuttoilmoitus ei välity automaattisesti isännöitsijätoimistoon/huoltoyhtiöön.

Lisätietoja muuttoilmoitukseen liittyvistä asioista saa lähimmästä digi- ja väestötietovirastosta tai heidän internetsivuilta osoitteesta www.dvv.fi.

Vieritä ylös